Veteraanihippalot 2021

Mitäpä olisikaan iso tapahtuma ilman veteraani-ikäisiä kokeneita konkareita? No niinpä, eipä juuri mitään. Iän tuomalla kokemuksella nämä konkarit tuovat tapahtumaan arvokkuutta. Tai riippunee varmasti siitä, minkälaisen asun ratsastaja huoltojoukkoineen on ratsuparalle ja itselleen keksinyt.

Veteraanihippalot on Helppo B -tasoinen koululuokka. Mikä tahansa koululuokka se ei kuitenkaan ole, sillä voittajaksi ei tässä kilpailussa ylläkään se, joka suorittaa radan parhaiten. Ehei, palkintopallille pääsee keikkumaan se, joka on pukeutunut parhaiten. Pukukilpailun teemana on Suomi ja suomalaisuus. Mikä mielestäsi ilmentää suomalaisuutta parhaiten? Väritys vaiko kenties kansalliseepoksen hahmot? Kohua aiheuttanut linnanjuhlan puku tai jonkin urheilulajin asu. Kerro se meille mahdollisimman yksityiskohtaisesti! Luokat tuomaroi Elli Liekkiharju ja Noora Huhdanheimo - tarkkaakin tarkempi tuomarikaksikko.

Veteraanihippalot pidetään Vappulan vanhassa maneesissa. Uuden maneesin kokoustilasta pääset ostamana herkkuja ja seuraamaan samalla esteradan rakentamista tulevia koitoksia varten.

Säännöt & ohjeistukset

  • avoin 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille hevosille ja poneille
  • järjestyspaikkana Vappulan vanha maneesi
  • luokkaan otetaan 15 ratsukkoa
  • yhdeltä ihmiseltä luokkaan vain 1 ratsukko
  • tuotoksen voi kirjoittaa tai piirtää
  • viimeinen osallistumispäivä 2. joulukuuta 2021


Luokat

Veteraanihippalot Helppo B: pukukilpailu
Teema on laaja: Suomi ja suomalaisuus? Mikä kuvastaa mielestäsi Suomea tai suomalaisuutta? Kirjoita tarkka kuvaus ratsusi asusteesta tai piirrä se! Voit kirjoittaa pelkän kuvauksen asusta tai sisällyttää sen tarinaan valmistautumisesta kilpailuun tai itse kilpailutilanteesta. Kunhan tekstistä tulee hyvin ilmi, mitä hevosella ja ratsastajalla on päällään. Tuomaroidessa arvioin kuinka hyvin asu ilmentää teemaa.

Osallistuminen

Sähköpostitse osoitteeseen vinhakulma (at) yahoo.com otsikolla "Veteraanihippalot". Mikäli osallistut useampaan päivään, otsikoi sähköpostisi "Vappulan Itsenäisyyspäivä" -otsikolla ja erottele viestiisi selkeästi, mihin tapahtumaan osallistut milläkin hevosella.

Veteraanihippalot
Etunimi Sukunimi - Ratsun virallinen nimi
tuotos

Osallistujat

Veteraanihippalot Helppo B (3/15)
Anja Pulska - Ku Sieniä Sateella
Amelie Chaput - Rubína
Akseli Ruusuvuori - Universum Hills



Tulokset

1. Amelie Chaput - Rubína 

                              "Kullervo lähti soittaen sotaan, Amelie Chaput kouluradalle."

Tuomariston kommentti: Tuohitorven törähdys Vappulan maneesissa kiinnitti oitis huomion! Sieltä he saapuivat, soitellen sot.. kouluradalle. Uljas valkoinen puettuna upean yksityiskohtaiseen loimeen ja ratsastajansa tuohitorvineen ja nahkatossuineen. Maneesi muuttui hetkeksi Lapin erämetsäksi tähtitaivas taustalla tuikkien. Upea kokonaisuus!


2. Akseli Ruusuvuori - Universum Hills

Akseli Ruusuvuori tunnetaan suurena historian ystävänä eikä Suomen sotahistoriassa ole varmastikaan yhtäkään käännettä, jota Akseli ei muistaisi ulkoa. Silloin kun Vappulassa järjestetään suomalaisuutta kunnioittava pukukilpailu ja kun tallissa ei ole yhtä ainutta suomenhevosta, voi viaton korea puoliverinen joutua osalliseksi kaikenlaisiin päähänpistoihin. Universum Hills oli jo kilpavuosiensa jälkeen tottunut olemaan kaikessa mukana, kuten taannoin kilttinä lapsenvahtina ja talutusratsuna, mutta sotahevosena se ei vielä ollut ollut. Ei ennen tämän vuoden itsenäisyyspäivää.

Uunolle puettiin valkoisesta lakanasta ommeltu viitta, jossa oli pyöreät silmäntiet hupussa. Minea nauroi ihastuneena nähdessään Uunon ensimmäistä kertaa, sillä hänen mielestään "humma on kummatus". Kummitukselta Uuno kieltämättä näytti valkoisessa hupussaan. Jaro tosin totesi Uunon nähdessään, että pappa näyttää liittyneen eläkepäivillään Ku Klux Klaaniin. Akseli olisi halunnut Uunon perään puureen, mutta ensinnäkin pukukilpailu järjestettiin maneesissa ja toisekseen, Uuno ei ollut eläessään vetänyt mitään perässään. Ei rauhallinen vanhus varmaan olisi mitään siitä sanonut, mutta ehkä Akselin olisi kuitenkin parempi kiivetä tutusti ja turvallisesti selkään.

Mutta koska Akseli on pilkuntarkka mies, joka ei tee mitään puolivaloilla, kesti valmistautuminen pukukilpailuun aivan viime minuuteille asti. Vanhaa sotatyyliin sopivaa satulaa etsittiin kissojen ja koirien kanssa, kunnes perinnejaokselta saatiin yksi lähes sopiva lainaan. Uunon selkähän on kovin erimallinen kuin pyöreän suomenhevosen, mutta muutenkin jo rungostaan väljähtänyt satula sai luvan kelvata lampaankarvaromaanin kanssa muutamaksi minuutiksi. Satulalaukkujen nahka oli jo vähän repaleinen, mutta ne ajoivat asiansa mainiosti. Vanhat ravisuitset istuivat teemaan paremmin kuin Uunon pehmeänahkaiset blingbling-otsapantaiset meksikolaiset.

Paikallinen sotamuseo lainasi sotilaan talvipuvun Akselille, vaikka housunlahkeet jäivätkin pitkälle miehelle auttamatta liian lyhyiksi. Korkeavartiset nahkasaappaat kuitenkin pelastivat tilanteen eikä vilkkuvat ranteetkaan haitanneet, kun Akseli sujautti paksut nahkalapaset käteensä. Autenttisen tunnelman kruunasi Suomi-konepistoolin replica, koska aitoahan ei tällaiseen tarkoitukseen kukaan raaskinut lainata. Ties vaikka putoaisi maneesin hiekkaan ja joku hevonen sen talloisi mennessään. Vaikka kieltämättä pahempaakin talvisodan aseet olivat joutuneet kokemaan rintamalla, puhumattakaan aseiden omistajista. Uuno seisoi pontevana talviviittansa alla ja silmäili uteliaasti muita maneesiin kokoontuneita ratsukoita. Akseli taputti sen valkoisen kankaan verhoamaa kaulaa ja vilkutti iloisena katsomoon ilmestyneelle Mineallle, joka hihkui parhaillaan äidilleen, että isi ja kummatus on tuolla alhaalla.

Tuomariston kommentti: Kieltämättä valkoinen Uuno valkoisessa viitassaan näytti kerrassaan ihastuttavalta "kummatukselta". Ihailtavaa kaksikossa oli myös selässä istuvan Akselin vakava ja totinen ryhti ase olallaan. Kokonaisuus huokui kuitenkin talvisodan henkeä vakavuudellaan, ja olisihan nuo kaksi hankien sekaan sujahtaneet piiloon piiloutumattakin. Hieno idea, panostettu toteutus!

3. Anja Pulska - Ku Sieniä Sateella

Vappulassa järjestettiin Itsenäisyyspäivän kunniaksi monen päivän pituiset pippalot, ja luonnollisesti isänmaallisena ja kansallisrotua kasvattavana naisena minun ihan täytyi osallistua kaikkeen, mihin vaan hevosineni pystyin tunkemaan mukaan. Mukaan lukien veteraaneille suunnattuun Helppo B -tasoiseen pukukilpailuun. Ongelmaksi vaan meinasi muotoutua veteraani-ikäisen hevosen puute, joka olisi vielä siinä kuosissa, että sen voisi matkalle hyvin mielin pakata mukaansa, mutta sitten muistin, että olihan meidän tarhan perillä jossakin vielä eläkepäiviään laiskanpulskana viettävä Sieni. Se oli pullistunut sitten viime näkemän, ja aluksi en meinannut saada sitä mahtumaan edes elastiseen satulavyöhön, mutta onnekseni parin päivän laihdutuskuuri ja jaettu heinä laski pöhöä sen verran, että sain sen nippanappa kiinni. Sillä sinetöity, ja ilmoitin Sienen näin 24 vuoden rapeassa iässä vielä koulukilpailuihin!

Kisapäivän aamu valkeni onneksi varsin valoisissa tunnelmissa. Olin valinnut meille hyvin perinteisen sinivalkoisen asukokonaisuuden, joiden tekemiseen olin uhrannut aikaa ja jonkin verran myös rahaa, sillä varustehuoneen pesukone oli ainakin ostettava uusiksi; sininen yhden satulahuovan värjäykseen käytetty patruuna oli värjännyt vielä seuraavatkin koneelliset, ja nyt meillä oli melkein pelkästään sinisiä varusteita. Se on kuitenkin toisen päivän tarina se.

Sieni siis rokkasi merensinistä satulahuopaa, johon olin omin pikku tärisevin kätösin kirjaillut kirosanojen ja kyyneleiden säestämänä lumihiutaleita valmistellessani mestariteosta. Pintelit menivät sattuneesta syystä sävysävyyn huovan kanssa, ja kaikista eniten aikaa olin lopulta käyttänyt orin takkuiseen harjaan; olin yrittänyt letittää sitä nätteihin pikku letteihin, joihin olisin kiinnittänyt poronluusta teettämiäni lumihiutaleen muotoisia isoja helmiä, mutta valitettavasti Sieni ei ollut niitä hevosia, joita oli siunattu paksuilla ja pitkillä jouhilla. Letit jäivätkin sojottamaan sivulle eivätkä laskeutuneet nätisti kaulaa vasten, kuten olin kuvitellut, ja turhautuneena purkaessani yhtä niistä tajusin, että olin saanut pätkän niin solmuun, ettei sitä saisi enää auki. Siihen takkuun olisi auttanut enää vain sakset, mutta päätin jättää sen lumihiutaleita sisältävän hiirenpesän nyt vielä kuitenkin siihen. Ehkä se näyttäisi tarpeeksi kaukaa katsottuna vielä letiltä.

Siinä hieman stressaantuneena vielä elättelin toivoa, että toinen ideani vielä pelastaisi tämän meidän asukokonaisuuden. Olin ostanut valkoista irisoivaa glitterspraytä suihkittavaksi orin lautasille, ja ajatukseni oli, että se kimaltelisi kauniisti maneesin valojen alla ja sokaisisi tuomarit ajattelemaan, että me kaksi olisimme kuin olisimmekin luokan säkenöivin ratsukko. Tai ei ehkä ihan, mutta se lisäisi siis hieman kiiltoa Sienen harmaantuneeseen karvaan.

Glitterin lisäystä valmistellessa Sieni oli äärimmäisen kiinnostunut kolisevasta metalliputelista, ja työnsi turpansa vikkelästi väliin, kun ravistelin ja testasin pullon glittersuihkua. Luonnollisesti se jätti orin turvan ihan glitterin peittoon, ja vähän huvittuneen ja huolensekaisin tuntein seurasin orin köhinää, kun se pöhisi vielä sieraimistaan kimalletta. Olisihan minun pitänyt Sienen vinkeet jo näinkin pitkän yhteisen taipaleen jälkeen tietää. Yritin hieman sukaista märällä pyyhkeellä raudikon turvasta pahimmat kimalteet, mutta eiväthän ne mihinkään siitä lähteneet, ja jouduin heittämään sen pyyhkeen kehään ja toivomaan, että köhinä loppuisi ennen meidän vuoroa radalla.

Valitettavasti ehdin suihkaista vain muutaman silauksen raudikon paksuun talvikarvaan, kun tajusin, että glitter vain hukkui orin paksun villan sekaan. Siinä jo hieman epätoivossa mietin, että jätän koko vaiheen välistä, mutta ilmeisesti kiinalaatua oleva pullo päätti samanaikaisesti päättää päivänsä ja se räjähti sisältöineen meidän kummankin päälle. Lautasten sijasta Sienen koko vasen takajalka ja vähän kylkeäkin kimalteli nyt kilpaa tähtien kanssa. Mummun neulomaan villapaitaani oli puolestaan tarttunut laittoman paljon glitteriä, ja kaunis sininen, valkoisilla lumihiutale- ja puukirjailuilla koristeltu villapaita oli menetetty tapaus. Onneksi olin sentään pukenut valkoiset ratsastushousut, mutta mustat saappaat olivat myös saaneet ihanan uuden kuosin kimalletta. Onneksi pystyin peittämään varret säärystimillä, jotka olin pyytänyt mummuskalta vielä samassa kirjailuissa villapaidan kaveriksi.

Siinä kimalluksen keskellä meinasin juuri parkaista pari kyyneltä ennen kuin alkaisin sukia Sienen jalkaa epätoivoisessa yrityksessä päästä eroon enimmästä blingblingistä, kun joku ystävällinen tallikäsi huusi meille väliaikatietoja ja pyysi siirtymään lämmittelyyn. Pakkohan siinä oli niellä itku ja siepata suitset ja kypärä kouraan ja siirtyä maneesiin.

Jälkikäteen videota katsellessa voin jo naureskella meidän suoritukselle; koko sen ajan varisimme kumpainenkin glitteriä pitkin rataa. Sienen jalka kimalteli ihan törkeästi kameraankin katsottuna, ja sen harja sojotti 90 astetta sivuun. Onneksi olin sentään jättänyt otsatukan letittämättä, ja se pomppi iloisesti tahdissa mukana. Suoritus meni itsessään hyvin, vaikka jäimmekin varmasti vähän eri tavalla säkenöiden tuomarien mieleen.

Ps. Glitteriä löytyy vielä tänä päivänäkin Sienen talvikarvan seasta.

Tuomariston kommentti: Wow! Noora kaivoi aurinkolasit takkinsa taskusta Sienen ja Anjan astellessa maneesiin. Ihan kuin ratsukko olisi läpikäynyt joulukuusenpallojen värjäysprosessin. Toisaalta kimmeltävä ilmestys toi mieleen hanget korkeat nietokset aurinkoisena päivänä. Hienot ja upeasti sävy sävyyn olevat pintelit ja huopa taas toivat mieleen pilvettömän taivaan. Suomalaista talvimaisemaa henkivä toteutus!

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita